M-pentue on syntynyt
Islan (Doniol I Still Love You) ja Häjyn (Elonkerjuun Sokka Irti) pennut syntyivät 2.11.2020. Isla synnytti 3 urosta ja 4 narttua. Pennut olivat syntyessään 300-370g. Kaikki kasvavat hyvin ja Isla on erinomainen emo.
Isla
Doniol I Still Love You "Isla" on oma kasvattimme, viidennen polven Doniol koira. Islalla on A-B lonkat, terveet kyynäret, polvet ja silmät. Isla on muutenkin ollut täysin terve. Isla on suorittanut hyväksytysti spanielien taipumuskokeen, sillä on Latvian juniorivalion titteli sekä serti Suomesta ja Virosta ja 2 luokkasertiä Liettuasta. Islalla on yksi pentue aiemmin, joka syntyi toukokuussa 2019. Tästä pentueesta kahdella on A -lonkat, kahdella A-B ja yhdellä B-C. Isla on luonteeltaan iloinen, vilkas ja aina valmis toimintaan. Sillä on mukavasti miellyttämisen halua ja se onkin helppo kouluttaa, myös noutaminen on sille mieluista. Rallytokossa Isla on käynyt kahdessa kokeessa, joista molemmista se sai hyväksytyn tuloksen. Keväällä se oli ilmoitettu myös kolmanteen kokeeseen, mutta koe peruttiin koronan takia...
Sulhaseksi valitsimme Häjyn, Elonkerjuun Sokka Irti, joka on myös perusterve ja terveeksi tutkittu lonkkien, silmien, kyynärien, polvien sekä selän suhteen. Häjystä on otettu my dog dna, jonka mukaan hän ei kanna waleseille tyypillistä munuaissairautta eikä verenvuototaipumusta. Islalle ei ole my dog dna testiä tehty, koska sen molemmat vanhemmat ovat myös näistä vapaita.
Häjystä kirjoittaa omistaja Tiina Mäntynen näin:
Elonkerjuun Sokka Irti, tuttavallisemmin Häjy, on rento ja reipas kaveri, mutta yleisvaikutelmaltaan melko rauhallinen, joka ei turhia murehdi ja jännitä. Tarvittava määrä omaehtoisuutta ja itsepäisyyttäkin löytyy. Väkijoukossa se on kuin kotonaan, on innokas matkustaja, eikä yksin kotona oleminen ole koskaan ollut ongelma. Se on myös utelias ja oma-aloitteinen kokeilemaan uusia asioita, kuten turkin imurointia, turkin kuivaamista / tuulettamista hiustenkuivaajalla sekä hampaiden pesua sähköhammasharjalla. Häjy on ihmisrakas ja on mukana kaikessa tekemisessä. Vieraat ihmiset otetaan vastaan iloisesti häntää paukuttaen ja lanteita keikuttaen. Se asuu kaupungin laidalla rivitaloasunnossa ja vapaat vietetään usein maalla rennosti aikaa kuluttaen.
Pentuajasta lähtien Häjyn kanssa on treenattu ohjatusti perustottelevaisuutta, rallytokoa sekä nose workia. Lisäksi Häjyn harrastuksiin kuuluu luonnossa vapaana lenkkeily, uiminen sekä syksyisin lintumetsästys. Kaverikoirat ovat tärkeitä ja säännöllisesti käymmekin metsälenkeillä muiden koirien kanssa. Häjyn intohimona on kantaminen; esimerkiksi metsästä kannetaan kotiin puut ja sienet, tienvarsilta pullot ja tölkit.
Kommentit
Lähetä kommentti