Pennut kasvavat Tuusulassa ja itse en ehtinyt niitä katsomaan viikonloppuna, joten tässä kuvassa ipanat ovat 4 viikkoisia. Kaksi narttupentua vielä vailla omaa kotia. Kuvat Tuija Kotonen
Pamela (Doniol Keeping Up Appearances) on astutettu Ricolla (Doniol Gorgeous Ginger) ja pentujen odotetaan syntyvän tammikuun lopulla. Pentue toteutetaan yhteistyössä Pamelan omistajien kanssa, pennut syntyvät ja kasvavat Pamelan kotona Tuusulassa. Pamela on 3 vuotias perusterve walesinarttu, joka on käynyt eläinlääkärissä vain terveystutkimuksissa. Pamelalla on terveet lonkat (A/A) ja silmät (myös gonioscopia, mutta muutama ylimääräinen silmäripsi löytyi). Pamela asuu Tuusulassa yhdessä 11v walesinarttu Bellan kanssa. Nämä "luonnonlapset" nauttivat luonnosta sekä kotona että mökillä Saimaalla. Isäntä harrastaa metsästystä ja koirat toimivat apulaisina. Pamelalla on näyttelyistä sertifikaatin arvoinen (sa). Pamela on kotikoira, joka tykkää palloleikeistä ja on innokas touhuamaan ihmisten kanssa. Tätä miellyttämisenhalua juuri arvostan, sillä sen avulla koirasta saa harrastuskoiran. Valitettavasti kaikilla waleseilla ei miellyttämisen halua kovin paljon ole, mutta Pamelalla j
Perjantaina koitti eron hetki, kun ensimmäinen pentu lähti omaan kotiin. Vielä ennen lähtöä antoi Pamela pennuille maitohuikat Ensimmäisen lähdettyä Peppi meni nukkumaan "varamummon" kainaloon. Doniol Beacon Of Joy & Doniol Picture Perfect Lauantaina jäi jäljelle enää nämä kaksi, jotka nekin pian lähtevät omaan kotiin. Onnea matkaan pienokaisille omistajineen! Suuri kiitos Tuija & Esko tästä yhteistyöstä! Pennut eivät olisi voineet kasvaa paremmassa paikassa. Ne ovat saaneet paljon rakkautta ja niille on tarjottu kaikki mitä pennut tarvitsevat ja paljon enemmänkin. ❤️
Kommentit
Lähetä kommentti